Uhkana flunssat ja virukset

Keskustelutilaisuus tartuntataudeilta suojautumisesta, varautumisesta, rokotuksista ja omasta vastuusta.

Miten sikainfluenssa aikanaan selätettiin ja miten valtiovalta nykyisin turvaa kansalaisia epidemioiden ja mahdollisen pandemian varalta? Miten Helsingin kaupunki turvaa asukkaitaan? Milloin on syytä lähteä lääkäriin ja mihin otetaan yhteyttä ongelmatilanteissa?

Alustajina ja keskustelijoina terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Paula Risikko sekä ylilääkäri, Helsingin sosiaali- ja  terveyslautakunnan jäsen Maritta Hyvärinen.

Kahvitarjoilu.

Tiistai 17.3.2020 klo 18 – 1.9:30. Oulunkylän kuntoutuskeskus (Käskynhaltijantie 5), Lotta-sali.

Tilaisuuden järjestää Oulunkylän kansallisseura. Tarkoitus ei ole keskittyä koronaan, vaan purkaa ja rauhoitella tavallisten oulunkyläisten huolia flunssakauden ollessa pahimmillaan.


Yhdistysaviisi

My StyleK-Ilta

Kutsu Sinulle My StyleK-iltaan pe 27.3.2020 klo 18.00 – 21.00. os. Tapionkatu 4 B 14, 40100 Jyväskylä.

Tule mukaan hyvänolon iltaan juuri sellaisena kuin olet. Mukana tapahtumassa Larisa Arminen Kokoomuksen Naisten Liitto ry Varapuheenjohtaja ja Fashion Unit, Yellow Clothes, Donna, liivi ja sukkapiste, Gradian opiskelijat tekevät pikameikkejä-ja kampauksia.

Tilaisuudessa on tarjoilua!

Sitovat ilmoittautumiset 23.3.2020  mennessä:

Pia p. 0503510404/txt  pia.tuomisorjonen@gmail.com  mukaan mahtuu 50 hlöä.

Tilaisuus on maksuton.


Jyväskylän Kokoomusnaiset ry kevätkokous

Jyväskylän Kokoomusnaiset ry

Sääntömääräinen kevätkokous pidetään 18.4.2020 klo 15.00  Jyväskylän kaupungintalolla, Vapaudenkatu 32   Jyväskylä. Esillä sääntöjen määräämät kevätkokoukselle asetetut asiat. Tervetuloa


Kutsu My StyleK-iltaan

Kutsu Sinulle My StyleK-iltaan pe 27.3.2020 klo 18.00 – 21.00.

Tule mukaan hyvänolon iltaan juuri sellaisena kuin olet. Mukana tapahtumassa Fahion Unit, Yellow Clothes, Donna, liivi ja sukkapiste, Ammattioppilaitos Gradia. Sitovat ilmoittautumiseet 23.3.2020  mennessä:

Pia p. 0503510404/txt  pia.tuomisorjonen@gmail.com  mukaan mahtuu 50 hlöä.

Tilaisuus on maksuton.

Järjestäjä: Keski-Suomen Kokoomusnaiset ja Jyväskylän Kokoomusnaiset


ANTTI HÄKKÄNEN YLISTAROSSA

 Maanantaina 24.2.2020 klo 13.15 – 13.45

Antti Häkkänen

Ylistaron S-Marketin pihassa

Tule tervehtämään!

( sään sattuessa: pihalla)


HEI, ME PUHUTAAN NAISISTA – Minna Canthin hengessä

Kymen Paviljongin Pikkupaviljongissa to 19.3. klo 18-20.
Kansanedustaja Terhi Koulumies
Kouvolan teatterin johtaja Tiina Luhtaniemi
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan!
”Kaikkea muuta, kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää” Minna Canth

Tarjolla quichepiiras kasvistäytteellä/kahvia/teetä. Osallistumismaksu 10 euroa.
Ilmoittautumiset 16.3. mennessä rvaltonen@kymp.net tai 0503410400.
järj. Elimäen, Kouvolan ja Pohjois-Kymen Kokoomusnaiset ry.


Kansainvälinen kansalaisjärjestöpäivä

Kansalaisjärjestöt haluavat vahvistaa kansalaisyhteiskunnan julkista keskustelua. Olet lämpimästi tervetullut keskustelemaan kansalaisjärjestöjen merkityksestä kansainvälisenä kansalaisjärjestöpäivänä to 27.2.2020 klo 18.00 – 19.30 Vantaan Asukastila Tikkurilaan, osoitteeseen Lummetie 2, 4 krs.

Tilaisuudessa pohdimme mm.
– Millaista toimintaa sinä toivoisit järjestöiltä?
– Millaista toimintaa kansalaisille tulisi tarjota?
– Kuinka eri kansalaisjärjestöt voivat tiivistää yhteistyötään?

Tilaisuuden juontaa Marianne Sipilä, TtM, lehtori ja järjestöluotsi. Tilaisuudessa tarjoilua. Ilmoittautumiset sipila.marianne@gmail.com tai 040-5232915 25.2.20 mennessä. Tilaisuuden järjestävät Vantaan ja Uudenmaan Kokoomusnaiset.


Nurmon Kokoomus ry:n vuosikokous

Nurmon Kokoomus ry

Nurmon Kokoomus ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 12.3.2020
klo 19.00 alkaen.
Kokouksen pitopaikka on Nurmon edustustila (Nurmon kirjaston yläkerta), Nurmontie 20, 60550 Nurmo.
Kokous aloitetaan kahvilla klo 18.30 ja varsinainen kokous alkaa klo 19.00.
Terve tuloa!

Nurmon Kokoomus ry:n hallitus


Yrittäjätiistai: Myyntimaatio

Mitä kaikkea digitaaliseen markkinointiin sisältyy 2020-luvulla?
Mitä digimarkkinointiyritys käytännössä tekee?
Miten viesti saadaan soimaan oikean yleisön korvissa?

Helsingin Kokoomusyrittäjät lanseeraavat jäsenilleen ja muille yrittäjäasioista kiinnostuneille uuden tavan osallistua ja verkostoitua, Ensimmäisessä Yrittäjätiistaissa kokoonnumme löytämään vastauksia ylläoleviin ja muihin aikamme polttaviin kysymyksiin digimarkkinointifirma Myyntimaation tiloissa Yrittäjätalolla! Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan Myyntimaation toimintaan tiistaina 25. helmikuuta klo 17 alkaen. Luvassa mielenkiintoinen, hyödyllinen kokemus, jonka keskipisteenä on viestintä ja markkinointi. Kahvia ja pikkupurtavaa tarjolla!

Osoite: Helsingin Yrittäjätalo, Hermannin rantatie 2 B 2.krs, 00580 Helsinki (ovessa lukee Myyntimaatio World Headquarters)


Kokoomusyrittäjien vuosikokous

Helsingin Kokoomusyrittäjien vuosikokous perjantaina 6.3. klo 17 Cafe Rouge Lyckanissa, Yrjönkatu 27 (Forumissa Mercator-kujalla). Käsitellään sääntömääräiset asiat ja jaetaan ansiomerkkejä. Kokouksen jälkeen jatkamme samassa tilassa viini-iltaa libanonilaisittain (erillinen ilmoittautuminen). Tervetuloa!


Kokoomusyrittäjien viini-ilta

Taas on Kokoomusyrittäjien perinteisen viini-illan aika perjantaina 6.3. klo 18! Tällä kertaa maistelemme libanonilaisia viinejä paikallisten ruokien saattelemana Antti Uusitalon ohjauksessa. Antti on yksi Suomen tunnetuimmista sommeliereistä.

Edulliseen 29 euron osallistumismaksuun sisältyy kolmen Ksaran viinin maistiaiset Antin ammattitaitoisessa ohjauksessa ja viineihin sopivat makupalat. Maistiaisten jälkeen voit ostaa viinejä lisää nautittavaksi ja mukavan illan keskustelujen kyytipojaksi.

Sitovat ilmoittautumiset Kirsille puh. 0405115767 tai sharma@kolumbus.fi ja maksamalla osallistumismaksu 29 euroa Helsingin Kokoomusyrittäjien tilille FI67 5008 0550 0450 83 viimeistään 3.3.2020 mennessä. Paikkoja on rajoitetusti, joten toimi nopeasti!

Paikkana ihastuttava libanonilaisten ruokien keidas, uusi Cafe Rouge Luckan, Yrjönkatu 27 (Forumissa Mercator -kujalla)


Turun Kansallisseuran Kalevala-juhla 28.2. klo 18.00

Turun Kansallisseura kutsuu Sinut ja ystäväsi juhlistamaan Kalevalan päivää taiteen ja kulttuurin merkeissä. Aloitamme tilaisuuden kahvittelulla, minkä jälkeen kuulemme puheenjohtaja Harri Kiviluotteen tervetuliaissanat. Juhlassa korviamme heleyttää Mieskuoro Laulun Ystävien kuorolauluesitys ja kulttuurinnälkäämme ruokkii intendentti Riitta Kormanon esitelmä Wäinö Aaltosen Kalevala-aiheisesta taiteesta. Sulosoinnuilla meitä ilahduttaa myös Turun Konservatorion kitaraorkesteri. Päätämme tilaisuuden noin klo 20.00 puheenjohtajan päätössanoihin ja jäsenistön muistamisiin.

Paikka: Turun Upseerikerho (Kaivokatu 12, 20520 Turku)

Tervetuloa juhlistamaan Kalevalan päivää kanssamme!


Avoin keskustelutilaisuus ”Turvallinen Suomi – omaisuudenturva” 25.2. klo 18.00

Turun Kansallisseura järjestää avoimen keskustelutilaisuuden Turussa Valtion virastotalolla. Tilaisuus on osa kolmen turvallisuusteeman sarjaa, joista aikaisemmat ovat käsitelleet Suomen valtion turvallisuutta sekä yksiön turvallisuutta koskevia kysymyksiä. Viimeisimmässä tilaisuudessa aiheita lähestyttiin etenkin yksittäisen kansalaisten, erityisesti lasten, nuorten ja ikäihmisten näkökulmasta.

Sarjaa jatkaa nyt kolmas tilaisuus, joka keskittyy teemaltaan omaisuudenturvaan yksilön, yhteiskunnan ja yritysten näkökulmasta. Keskustelussa sivutaan aiheita lainsäädännöstä omaisuusrikoksiin, riskienhallintaan, digiajan uhkiin sekä omaisuudenturvaan. Tilaisuudessa vierailee joukko Suomen eturivin asiantuntijoita. Toivotamme jäsenistön tervetulleeksi sankoin joukoin paikalle, osallistumaan keskusteluun!

 

Paikka: Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2 (20800 Turku)

 

 

Keskustelutilaisuuden asiantuntijoina vierailevat:

Lainsäädäntövalta                                    Antti Häkkänen, lakimies, kansanedustaja, Eduskunta

Virkavalta / poliisi                                     Risto Lammi, poliisipäällikkö, Lounais-Suomen poliisilaitos

Finanssi-, pankki- ja vakuutusala          Kari Friman, riskienhallintajohtaja, Turun Seudun Osuuspankki

Turvallisuusalan asiantuntija                 Jarno Limnell, erikoisasiantuntija, professori, dosentti, Aalto yo., Tampereen yo.

Turvallisuusalan yritykset                      Jarmo Mikkonen, toimitusjohtaja, Securitas Oy

 

Keskustelun juontajana toimii Turun Kansallisseuran puheenjohtaja Harri Kiviluote

 

Lämpimästi tervetuloa!


Sääntömääräinen kevätkokous

Helsingin Lastenliitto ry:n kevätkokous on ma 30.3.2020 klo 18.00 osoitteessa Kansakoulukuja 3 A.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset kevätkokousasiat.


Salon Kokoomusnaisten kevätkokous 24.3.

Sääntömääräinen kevätkokous 24.3. klo 18 Lahja ja Herkku Murenassa (Hämeentie 37, Salo). Herkkukaupan palvelukonseptin esittely ja iltapala. Lopuksi kevätkokous. Lämpimästi tervetuloa!


Savo-Karjalan Kokoomusnaisten huumeseminaari 22.2.2020

Savo-Karjalan Kokoomusnaisten huumeseminaari la 22.2.2020 klo 13 – 17 Kuopion Lyseon juhlasalilla.
Lisäinfoa https://savokarjalankokoomusnaiset.kokoomus.net/. Seminaari on avoin ja maksuton. Kahvitarjoilu.

Keskustelutilaisuus 26.2.2020

MEP Sirpa Pietikäinen ja kokoomusaatteesta väitellyt tohtori Heimo Kukkonen avaavat keskustelutilaisuudessa minkälaista Suomea Kokoomus on satavuotisen historiansa aikana halunnut rakentaa. Keskustelussa pyritään vetämään yhteen aatemaailman sinistä lankaa huomioiden niin kunta-, valtio- kuin EU-tasojen poliittisen historian.

Tilaisuus pidetään Entressen kirjaston Sinisessä huoneessa (Siltakatu 11, 02770 Espoo)
keskiviikkona 26.2.2020 klo 18-20.
Tervetuloa!


Pohjanmaan Kokoomusnaisten kevätkokous 23.4.2020 Ilmajoella

Pohjanmaan Kokoomusnaisten sääntömääräinen kevätkokous pidetään torstaina 23.4.2020 Ilmajoen kunnantalolla klo 18:00 alkaen.
Valtakirjojen tarkastus ja kokouskahvit klo 17:30 alkaen.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouskutsu ja valtakirjat toimitetaan sääntöjen edellyttämällä tavalla jäsenyhdistyksille.

Lisätiedot:
järjestösihteeri
Petra Piironen
petra.piironen@kokoomusnaiset.fi
040 5504557


Nasy – Naiset Yhdessä ry vuosikokous

Nasy – Naiset Yhdessä ry sääntömääräinen vuosikokous lauantaina 15.2.2020 klo 12 Helsingissä, Holiday Inn Helsinki City Centre’ssä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: toimisto@nasylomat.fi


Sininen Liekki IV 28.3.2020

Pohjoisten Kokoomuspiirien yhteinen tapahtuma Sininen Liekki IV järjestetään seuraavan kerran Oulussa lauantaina 28.3.2020! Tapahtumapaikkana on ydinkeskustassa sijaitseva hotelli Scandic Oulu City (Saaristonkatu 4, 90100 Oulu)

Luvassa jälleen tiukkaa poliittista asiaa mm. puoluekokoukseen, Kokoomuksen oppositiopolitiikkaan ja kuntavaaleihin liittyen. Paikalla Kokoomuksen puoluejohtoa!

Päivän varsinainen ohjelma alkaa noin kello 9.00 ja kestää noin kello 17.00 asti. Varsinaisen ohjelman jälkeen ilta jatkuu yhteisen illallisen merkeissä.

Lisätietoa tapahtumasta löydät osoitteesta www.pohjois-pohjanmaankokoomus.fi


Mäntyharjun Kansallisseuran kokous

Mäntyharjun Kansallisseuran syyskokous 27.12.2019 alk. klo 17.30 valtuustotalon kokoustilassa, os. Koulutie 8. Sääntömääräisten asioiden lisäksi esillä kunnan rakennushankkeet. Tervetuloa jäsenet. Toivotamme kokoomuslaisille hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2020!


Uudenmaan Kokoomusnaisten sääntömääräinen syyskokous 16.12.2019 klo 18:00

Uudenmaan Kokoomusnaisten sääntömääräinen syyskokous järjestetään 16.12.2019 klo 18:00 Kokoomusnaisten toimistolla (Kansakoulukuja 3a, 00100 Helsinki). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Lisätietoja:
Nea Tarvainen
Järjestösihteeri
nea.tarvainen@kokoomusnaiset.fi


Mäntyharjun kokoomuslaisten kuntapalaveri 2.12.2019

Mäntyharjun kokoomuslaisten joulukuun yhteinen Kuntapalaveri ma 2.12. klo 17 valtuustotalolla, os. Koulutie 8.
Esillä kunnanvaltuuston asiat, talousarvio 2020 ja sivistysjohtajan valinta. Ajankohtaiskatsaus sivistyslautakunnan pj Panu Karjalainen.

Muista Kokoomuksen valtakunnalliset pj-päivät la 30.11.2019 Järvenpäässä.

Tied ja ilm. 044 335 0450/Markku.
Mäntyharjun Kokoomus toivottaa kaikille Hyvää Itsenäisyyspäivää.

 


Sydänglögit Narinkkatorilla

Helsingin Kokoomusyrittäjien perinteiset Sydänglögit Narinkkatorilla lauantaina 14.12. klo 11-14. Tule nauttimaan kuppi kuumaa ja vaihtamaan ajatuksia maailman menosta! Paikalla myös helsinkiläisiä kansanedustajia ja kaupunginvaltuutettuja.

Lisätietoja: puheenjohtaja Kirsi Sharma 040 5115767 tai sharma@kolumbus.fi


Espoon Lastenliitto ry:n ylimääräinen kokous 10.12.2019

Espoon Lastenliitto ry kutsuu koolle ylimääräisen kokouksen 10.12.2019 klo 18:00. Kokous järjestetään Lastenliiton toimistolla osoitteessa Kansakoulukuja 3 A, 3. krs. 00100 Helsinki. Kokouksessa käsitellään ja vahvistetaan Espoon Lastenliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2020 sekä täydennetään hallitus vuodelle 2020.

Espoon Lastenliiton kokouksissa on viisitoista vuotta täyttäneillä varsinaisilla jäsenillä yksi ääni. Äänivalta kokouksessa on vain jäsenmaksunsa maksaneilla varsinaisilla jäsenillä.

Espoon Lastenliitto ry:n ylimääräisen kokouksen jälkeen järjestetään Matinkylä-Olarin Lastenliitto ry:n ylimääräinen kokous. Matinkylä-Olarin paikallisyhdistyksen kokouksessa käsitellään ja vahvistetaan toimintasuunnitelma vuodelle 2020, täydennetään hallitus vuodelle 2020 ja vahvistetaan jäsenmaksun suuruudet vuodelle 2020.

Tervetuloa kokouksiin!


Kanta-Kuopion Kokoomus r.y.

Kanta-Kuopion Kokoomus ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään Hotelli Jahdin kokoustiloissa tiistaina 3.12.2019 klo 17.00 alkaen. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle säädetyt asiat, yhdistyksen sääntöjen 11 §:n mukaan. Yhdistyksen jäsenet tervetuloa kokoukseen, alussa kahvitarjoilu.

Hallitus


Vantaan Kokoomusnaiset ry:n syyskokous to 21.11.19 klo 17.00

Vantaan Kokoomusnaiset järjestää sääntömääräisen syyskokouksen torstaina 21.11.2019 kello 17 alkaen Vantaan kaupungin talolla Tikkurilassa (Asematie 7, 01300 Vantaa). Asialistalla puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valinta sekä sääntömääräiset asiat; toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020. Poliittisen tilannekatsauksen pitää kansanedustaja Elina Lepomäki. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!


Lastenliiton liittokokous 23.11.2019

Kokouskutsu 22.10.2019

Piirijärjestöt, paikallisyhdistykset ja aluejärjestöt

Lastenliitto ry:n liittokokous pidetään lauantaina 23.11.2019 klo 13.00 alkaen Helsingissä, Lastenliitto ry:n keskustoimistolla osoitteessa Kansakoulukuja 3 A, 3 krs., 00100 Helsinki.  Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat

Valtakirjojen tarkistus ja kahvit klo 12.30 alkaen. Kokouksen alussa ajankohtaiskatsaus lasten- ja nuorten asioihin.

Ilmoittautumiset perjantaihin 15.11.2019 mennessä

https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/8f8d9203-8dad-4c0d-bc1b-e2f1d8d78e8c?displayId=Fin1860082

 Ilmoittautumislomakkeella kysytään samalla piirien + Espoon ja Vantaan ehdotukset julkilausumatoimikunnan jäsenistä. Palkitsemisista ja liittohallitukseen ehdotettavista jäsenistä kaudelle 2020-2021 pyydetään tietoa piirien virkailijoiden kautta. Huomioittehan että kokousedustajat ja liittohallitukseen ehdotettavat valitsee yhdistyskokous!

Tervehdykset voi toimittaa mia.syysnummi@lastenliitto.fi


Hämeen Kokoomusnaiset ry:n syyskokous 21.11.2019

Hämeen Kokoomusnaiset ry järjestää sääntömääräisen syyskokouksen 21.11.2019 kello 18 alkaen. Kokous järjestetään Heinolan kaupungintalolla (Rauhankatu 3 A, 18100 Heinola). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!


Espoon Lastenliiton syyskokous

Kansallinen Lastenliitto – Espoon aluejärjestö ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään keskiviikkona 20.11. klo 18:00 osoitteessa Kansakoulukuja 3 A 3. krs. 00100 Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä lisäksi sääntömuutos.

Aluejärjestön syyskokouksessa äänivaltaisia ovat viisitoista vuotta täyttäneet varsinaiset jäsenet, joiden jäsenmaksu vuodelta 2019 on maksettu. Vuosikokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden myös henkilöille, jotka eivät ole jäseniä.

Espoon Lastenliiton syyskokouksen jälkeen järjestetään Matinkylä-Olarin Lastenliiton syyskokous. Paikallisyhdistyksen syyskokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä lisäksi sääntömuutos.

Tervetuloa!

TAPAHTUMA ke 20.11 klo 17: Mielenterveys – Takuu vai turva

Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan mielenterveyspalveluiden kehittämistarpeista ja tulevaisuudesta pikkuparlamentin kansalaisinfoon (Arkadiankatu 3, Helsinki) 20.11 kello 17.00 Vantaan Kokoomusnaisten, Uudenmaan Kokoomusnaisten ja Kokoomuksen Naisten Helsingin piirin järjestämään tilaisuuteen. Tilaisuuden isännöi kansanedustaja Mia Laiho. Keskustelun alustajana toimii FinFamin toiminnanjohtaja Pia Hytönen.

Ohjelma:
Tervetuloa – Vantaan Kokoomusnaisten puheenjohtaja Marianne Sipilä
Lasten ja nuorten paikka ei ole jonossa vaan apua on saatava matalalla kynnyksellä – kansanedustaja Mia Laiho
Jokaisen mielenterveys on arvokas. Taataan mielenterveysapu kaikille – FinFami toiminnanjohtaja Pia Hytönen
Kokemusasiantuntijan puheenvuoro
Kysymyksiä ja keskustelua – fasilitoijana Marianne Sipilä

Tilaisuus on avoin eikä vaadi enakkoon ilmoittautumista. Tilaisuutta on mahdollista seurata ja kommentoida myös Facebook liven välityksellä osoitteessa https://www.facebook.com/events/458329478111079/.


Sääntömääräinen syyskokous

Ylistaron Kokoomuksen ja Ylistaron Kokoomusnaisten syyskokous MP-Liftin ( = Ylistaron Koneliike Oy) tiloissa
ma 18.11.2019 klo 18. Kahvitus klo 17.30.
Jesse, Piirin uusi puheenjohtaja esittäytyy.

Tervetuloa!

Tampereen Kokoomusopiskelijat Tyko ry:n syyskokous 28.11 kello 18 alkaen

Tampereen Kokoomusopiskelijat Tyko ry järjestää sääntömääräisen syyskokouksen 28.11 kello 18 alkaen. Kokous pidetään piiritoimistolla (Kuninkaankatu 13 B, 33210 Tampere). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!


Kouvolan Kunnallisjärjestön syyskokous

Kokoomuksen Kouvolan Kunnallisjärjestö ry:n yleinen syyskokous tiistaina 10.12. Kouvolan Kaupungintalon valtuustosalissa klo 18. Kokouskahvit ja valtakirjojen tarkastus 17.30 alkaen. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Hallitus.


TAPAHTUMA: Naisten pankin infoilta Vantaalla

Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Naisten pankin toiminnasta Vantaalle perjantaina 1.11 kello 17-18 ravintola Pingviiniin osoitteeseen Kielotie 20, 01300 Vantaa! Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Naiset ovat Naisten Pankin työn keskiössä. Tukemalla naista autamme koko perhettä ja myös koko kyläyhteisöä.

Tilaisuudessa Naisten Pankin Vantaan yhteyshenkilö Sirpa Luostarinen kertoo Naisten Pankin toiminnasta paikallisesti ja maailmalla.

Naisten pankin infotilaisuuden jälkeen samassa tilassa käynnistyy kello 18.00 Vantaan Kokoomuksen perenteikäs, joka kuun ensimmäinen perjantai järjestettävä Kehäkaljat.


Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran lokakuun kuukausilounas ti 29.10

Lokakuun kuukausilounas pidetään hotelli Radisson Blu Plazan, os. Mikonkatu 23, Talvikabinetissa tiistaina 29.10 klo 11.30 alkaen. Tilaisuuden alustajana toimii Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies, joka puhuu vallitsevasta poliittisesta tilanteesta.

Tilaisuuteen tulee ilmoittautua osoitteessa http://kotary.net/tapahtumat tai Marianne Träskmanille puh. 040 531 1313. Mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin istumapaikkoja kabinetissa, niin sisäänpääsy määräytyy ilmoittautumisjärjestyksen perusteella.

Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran järjestämät tilaisuudet ovat avoimia myös yhdistykseen kuulumattomille, ellei toisin ilmoiteta.


Salon Kokoomusnaisten syyskokous

Syyskokous torstaina 21.11. klo 18 alkaen Salon lukiolla (Kaherinkatu 2, Salo). Sääntömääräiset syyskokousasiat. Kokouksen jälkeen klo 19 Janne Virtanen Varsinais-Suomen liitosta alustaa ja johtaa keskustelua Tunnin junasta. Tervetuloa!


Espoon Kokoomuksen turvallisuusseminaari

Espoon Kokoomuksen turvallisuusseminaari ti 19.11 klo 17.30 Espoon kulttuurikeskuksessa (Kulttuuriaukio 2).
Alustajina kyberturvallisuuden professori Jarno Limnell, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, sekä Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Alustusten jälkeen paneelikeskustelu. Tilaisuuden juontaa Varusmiesliiton pääsihteeri Juho Kärkkäinen. Seminaari on kaikille avoin ja maksuton. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!


Kokoomus Leppävaaran maalaismarkkinoilla

Espoon Kokoomus paikalla Leppävaaran maalaismarkkinoilla la 26.10 klo 9-15 (Kävelykatu Leppäraitti). Tervetuloa!


Kokoomus kuuntelee: Varhaiskasvatus ja koulutus

Espoon Kokoomuksen valtuustoryhmä kuuntelee: Varhaiskasvatus ja koulutus. Tilaisuus pidetään tiistaina 29.10. Ison Omenan kirjaston Stagella (Suomenlahdentie) klo 17.30 alkaen! Paikalla opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Marika Niemi, valtuustoryhmän puheenjohtaja Henrik Vuornos, sekä muita lautakunnan jäseniä. Tule keskustelemaan, kuinka Espoo pidetään varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kärjessä!


OODI – kahvila

Tervetuloa OODI-kahvilaan la 9.11 klo 13 Tapiolan palveluksekukseen (Länsituulentie 1 A). Vieraanamme Pertti J. Rosila – Muistelee menneitä ja kertoo kirjastaan Herrahissin vauhdissa. OODI tarjoaa kahvit ja pullat.
Tiedustelut: Kristiina Mustakallio, 040 531 0990. www.oodi.palvelee.fi.


Varsinais-Suomen Lastenliiton syyskokoukset

Varsinais-Suomen Lastenliiton sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 30.10. klo 19.30 alkaen. Pidämme Varsinais-Suomen piirijärjestön sekä Turun ja Raision paikallisyhdistysten syyskokoukset yhtenä kokouksena. Kokouksessa käsiteltävänä ovat sääntömääräiset asiat, kuten jokaisen yhdistyksen talousarviot ja toimintasuunnitelmat. Lisäksi käsitellään jälleen uusi sääntömuutos. Kokous on avoin kaikille jäsenille, tervetuloa!


Lohjan Seudun kokoomuksen 100-vuotisjuhlat

Lohjan Seudun kokoomuksen 100-vuotisjuhlat järjestetään 26.10.2019 klo 18.00 alkaen Lohjan Puu-Anttilassa. Tilaisuudessa esitellään uunituore lohjalaisen kokoomustoiminnan historiasta kertova kirja, jonka kirjoittaja Torsti Salonen esiintyy tilaisuudessa. 

Tiedustelut sekä ilmoittautumiset juhlaan 19.10.2019 mennessä: kokoomus.lohja@gmail.com


Oulun Kokoomusnaiset ry syyskokous

Oulun Kokoomusnaisten sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 26.10 klo 14 alkaen Aleksinkulman Pohjansalissa (Aleksanterinkatu 9, Oulu). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.


Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen syyskokous 9.11.2019 Oulussa

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 9.11.2019 Oulussa klo 12:00 alkaen. Valtakirjojen tarkastus ja kokouskahvit klo 11:30 alkaen. Kokouspaikkana toimii piiritoimisto osoitteessa Vanhantullinkatu 4, 90100 Oulu.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouskutsu ja valtakirjat toimitetaan sääntöjen edellyttämällä tavalla kirjallisesti jäsenyhdistyksille.

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja
Jaakko Salovaara
jaakko.salovaara@kokoomus.fi
0407440689

Kunnallis- ja järjestösihteeri
Elli-Nora Vehmanen
elli-nora.vehmanen@kokoomus.fi
0440281996


Puotilan kokoomus ry:n sääntömääräinen syyskokous

Puotilan kokoomus ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 23.10.2019 klo 12 Ristorante il Siciliano Redissä. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat.


Sääntömääräinen syyskokous

 

Kansallinen Lastenliitto-Helsingin piirijärjestö ry:n sääntömääräinen syyskokous to 21.11.2019 klo 18.00 osoitteessa Kansakoulukuja 3 A.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokouksenasiat ja sääntömuutos.


Nurmon rakentaminen nyt ja tulevaisuudessa

Nurmon rakentaminen nyt ja tulevaisuudessa. Tule kuuntelemaan, keskustelemaan ja vaikuttamaan Nurmon tulevaisuuden rakentamiseen. Tilaisuuden asiantuntijana ja alustajana toimii kaupunkiympäristöjohtaja Juha Takamaa. Paikalla on myös vahvat Nurmolaiset vaikuttajat Pertti Mäki-Hakola ja Heikki Keskinen.
Tilaisuus on 8.10.2019 klo 17.30 alkaen osoitteessa Pelttari, Nurmontie 22, 60550 Nurmo. Aloitamme tilaisuuden kahvilla ja lopuksi on arvontaa hienoin palkinnoin. Tervetuloa! Nurmon Kokoomus r.y


Kokoomuksen Nuorten Liiton 86. liittokokous 22.–24.11.2019

KUTSU Sääntömääräisille liittokokousedustajille

Kokouspaikka 

22.-24.11.2019 Otaniemen lukio, Tietotie 6, 02150 Espoo. 

Aikataulu

Kokous alkaa perjantaina kello 16.00, lauantaina kello 9.30 ja sunnuntaina kello 8.30. Ilmoittautumiskanslia avataan kokouspaikalla perjantaina kello 14.00 sekä lauantaina ja sunnuntaina kello 8.00.

Edustusoikeus

Liiton piirijärjestöt voivat lähettää liittokokoukseen sataviisikymmentä äänivaltaista kokousedustajaa, joilla kullakin on yksi ääni. Kustakin piirijärjestöstä valittavien kokousedustajien lukumäärä saadaan kertomalla luku sataviisikymmentä (150) kyseiseen piirijärjestöön tai sen paikallisyhdistykseen jäsenmaksunsa maksaneiden henkilöjäsenten lukumäärällä ja jakamalla näin saatu luku kaikkien piirijärjestöjen jäsenmaksunsa maksaneiden henkilöjäsenten yhteenlasketulla lukumäärällä. Kokousedustajien lukumäärä jakautuu piirijärjestöjen kesken jäsenmaksunsa maksaneiden henkilöjäsenten mukaisessa suhteessa kuitenkin niin, että kullakin piirijärjestöllä on vähintään kaksi (2) edustajaa. 

Piirikohtainen edustajien enimmäismäärä, jonka liittohallitus vahvistaa, määräytyy liittokokousvuotta edeltävän vuoden viimeiseen päivään mennessä liittokokousvuotta edeltävän vuoden jäsenmaksunsa maksaneiden henkilöjäsenten lukumäärän mukaan. Kannattavia jäseniä ei huomioida. 

Piirijärjestöjen äänivaltaiset kokousedustajat valitaan piirikokouksessa. Piirijärjestön liittokokouksen kokousedustajia koskevaan päätöksentekoon saavat osallistua vain henkilöjäsenet, jotka ovat maksaneet kuluvan jäsenmaksukauden jäsenmaksun kyseiseen piirijärjestöön tai sen paikallisyhdistykseen.

Valittujen kokousedustajien on oltava viimeisimmän jäsenmaksunsa kyseiseen piirijärjestöön tai sen paikallisyhdistykseen suorittaneita jäseniä. Äänioikeus liittokokouksessa on vain sellaisilla kokousedustajilla, jotka ovat maksaneet kuluvan jäsenmaksukauden jäsenmaksunsa. 

Liiton paikallisyhdistykset voivat kukin lähettää liittokokoukseen yhden (1) äänivaltaisen kokousedustajan, joilla kullakin on yksi kymmenesosa (1/10) ääni. Paikallisyhdistysten äänioikeutetut kokousedustajat valitaan yhdistyksen kokouksessa. Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenillä ei ole äänivaltaa liiton kokouksessa.

Liittokokouksessa on puhe- ja läsnäolo-oikeus liiton kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenillä, liittohallituksen jäsenillä ja liiton työntekijöillä, puolueen, sen jäsenliittojen ja äänenkannattajan toimituksen edustajilla, Kansallisen Kokoomus rp:n eduskuntaryhmän jäsenillä sekä Kokoomuksen Euroopan parlamentin ryhmän jäsenillä. Liittokokous voi myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden sitä pyytäville henkilöille.

Neuvoa-antava jäsenäänestys

Neuvoa-antava jäsenäänestys järjestetään, mikäli puheenjohtajavaaliin asettuu ehdolle enemmän kuin yksi (1) ehdokas. Ehdokkaaksi neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen voi asettua liiton piirijärjestön tai paikallisyhdistyksen henkilöjäsen, joka on maksanut kuluvan jäsenmaksukauden jäsenmaksun ja jota vähintään yksi piirijärjestö tai paikallisyhdistys esittää liiton puheenjohtajaksi ehdokasasettelun päättymiseen mennessä, neljä viikkoa ennen liittokokouksen alkamista eli 25.10. klo 16.00. Ehdokkaaksi asettaneen piirijärjestön tai paikallisyhdistyksen on toimitettava pöytäkirja tai pöytäkirjanote siitä hallituksen kokouksesta, jossa päätös ehdokkaaksi asettamisesta on tehty osoitteeseen kristian.kyllonen@kokoomusnuoret.fi viimeistään 25.10. klo 16.00. Liittohallitus vahvistaa ehdokasasettelun ja äänioikeutettujen luettelon kokouksessaan 25.10.

Liiton sääntöjen 17 § mukaan jäsenäänestys alkaa neljätoista vuorokautta ennen liittokokouksen alkamista ja kestää seitsemän vuorokautta. Jäsenäänestys alkaa siis 8.11. klo 16.00 ja päättyy 15.11. klo 16.00. Äänioikeutettuja ovat liiton piirijärjestöjen ja paikallisyhdistysten henkilöjäsenet, jotka ovat ehdokasasettelun päättymiseen mennessä maksaneet kuluvan jäsenmaksukauden jäsenmaksunsa.

Aloitteet

Oikeus aloitteiden tekemiseen liittokokoukselle on liiton piirijärjestöillä, paikallisyhdistyksillä ja liittohallituksella. Sääntöjen muuttamista koskevat aloitteet on toimitettava liittohallitukselle viimeistään kahdeksan (8) viikkoa ennen liittokokousta (27.9. klo 16.00) mennessä. Muut aloitteet on toimitettava liittohallitukselle viimeistään kuusi (6) viikkoa ennen liittokokousta (11.10. klo 16.00). Tarkemmat ohjeet aloitteiden toimittamiseen päivitetään liiton Internet-sivuille.

Käsiteltävät asiat

Kokouksessa käsitellään liiton sääntömääräiset asiat. Liittokokouksessa käsitellään myös liiton puheenjohtajan, varapuheenjohtajien ja liittohallituksen valinta. Kokouksessa liitolle valitaan yksi puheenjohtaja toimikaudelle 2020-21. Liittohallitus esittää, että kokouksessa valittava uusi puheenjohtaja valittaisiin toimimaan liiton puheenjohtajana myös 25.11.-31.12.2019. Tämän lisäksi valitaan kaksi varapuheenjohtajaa toimikaudelle 2020-2021 sekä kymmenen liittohallituksen muuta jäsentä toimikaudelle 2020. 

Ilmoittautuminen

Liittokokouksen osallistujahinta on 50 euroa ilman majoitusta ja 180 euroa majoituksella. Piirit ja paikallisyhdistykset ilmoittavat osallistujansa erikseen toimitettavien ohjeiden mukaan viimeistään 22.10. Samalla ilmoitetaan majoittujat, toimikuntaedustajat sekä paperisten materiaalien tilaajat. Tiedot ilmoittautumisesta saa paikallisyhdistyksen tai piirin  puheenjohtajistolta sekä piirin järjestökoordinaattorilta. Tämän lisäksi ilmoittautumistiedot päivitetään liiton Internet-sivuille. 

Majoitusjärjestelyt

Liitto on varannut Radisson Blu Hotel Espoo -hotellista majoituksen liittokokousedustajille. Piirit kokoavat omat majoituslistansa ja  hoitavat laskutuksen osana yhteisilmoittautumista, joka tulee olla hoidettu 22.10. mennessä. Viikonlopun majoittuminen kustantaa 130 euroa yhdeltä henkilöltä.

Liittohallituksen 14.9.2019 valtuuttamana,

Ali-Reza Abdali
vt. puheenjohtaja

Kristian Kyllönen
pääsihteeri


Naiset ja yrittäjyys – Seminaari-paneli

Keski-Suomen Kokoomusnaiset järjestää Naiset ja yrittäjyys seminaari-paneelin joka pidetään Jyväskylän kaupungintalolla torstaina 10.10.2019 klo 18. Lisäinfoa seminaarista www.keski-suomenkokoomusnaiset.fi. Ilmoittautuminen sähköpostilla cecilia.nyberg@kokoomusnaiset.fi torstaina 3.10. mennessä. Seminaari on avoin ja maksuton. Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa!

Savo-Karjalan Kokoomusnaiset syyskokous

Savo-Karjalan Kokoomusnaiset sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 12.10.2019 kello 14:00 alkaen Ravintola Kuopion Klubissa osoitteessa Kuninkaankatu 10, 70100 Kuopio. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Osallistuminen ja eritysruokavalioista ilmoitus sähköpostilla cecilia.nyberg@kokoomusnaiset.fi 3.10.2019 mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Pohjanmaan Kokoomuksen syyskokous

Pohjanmaan Kokoomuksen sääntömääräinen syyskokous järjestetään la 26.10.2019 klo 12 Kauhajoella, Suupohjan koulutuskuntayhtymä Vuoksi (Oppitie 4). Valtakirjojen tarkastus ja lounas klo 11, varsinainen kokous klo 12. Kokouksessa käsitellään piirin sääntöjen 13. §:ssä määrätyt asiat. Paikalla Kokoomuksen vpj. Antti Häkkänen pitämässä poliittisen tilannekatsauksen.

Lisätiedot: Toiminnanjohtaja Riikka Varila, 040 9307100, riikka.varila@kokoomus.fi.


Kirkkonummen Lastenliiton syyskokous

Kansallinen Lastenliitto – Kirkkonummen paikallisyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään to 27.11.2019 kello 17:00 osoitteessa Kansakoulukuja 3 A, 3. krs, 00100 Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja lisäksi sääntömuutos. Jäsenet ovat tervetulleita!

Syyskokouksessa äänivaltaisia ovat viisitoista vuotta täyttäneet varsinaiset jäsenet, joiden jäsenmaksu vuodelta 2019 on maksettu. Vuosikokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden myös henkilöille, jotka eivät ole jäseniä. Syyskokoukseen osallistujia pyydetään ilmoittautumaan mukaan alla olevalla ilmoittautumislomakkeella.

Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Ilmoittautuminen osoiteessa https://www.lastenliitto.fi/uusimaa/tapahtumat/syyskokous-kirkkonummi/

Uudenmaan Lastenliiton syyskokous

Kansallinen Lastenliitto – Uudenmaan piirijärjestö ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään to 27.11.2019 kello 17:30 osoitteessa Kansakoulukuja 3 A, 3. krs, 00100 Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja lisäksi sääntömuutos. Jäsenet ovat tervetulleita!

Syyskokouksessa äänivaltaisia ovat viisitoista vuotta täyttäneet varsinaiset jäsenet, joiden jäsenmaksu vuodelta 2019 on maksettu. Vuosikokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden myös henkilöille, jotka eivät ole jäseniä. Syyskokoukseen osallistujia pyydetään ilmoittautumaan mukaan alla olevalla ilmoittautumislomakkeella.

Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Tervetuloa!

 

Ilomoittautuminen osoiteessa https://www.lastenliitto.fi/uusimaa/tapahtumat/syyskokous/


Vantaan Lastenliiton syyskokous

Vantaan Lastenliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään to 21.11.2019 kello 17:30 osoitteessa Kansakoulukuja 3 A, 3. krs, 00100 Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja lisäksi sääntömuutos. Jäsenet ovat tervetulleita!

Syyskokouksessa äänivaltaisia ovat viisitoista vuotta täyttäneet varsinaiset jäsenet, joiden jäsenmaksu vuodelta 2019 on maksettu. Vuosikokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden myös henkilöille, jotka eivät ole jäseniä. Syyskokoukseen osallistujia pyydetään ilmoittautumaan mukaan alla olevalla ilmoittautumislomakkeella.

Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Ilmoittautuminen osoiteessa https://www.lastenliitto.fi/vantaa/tapahtumat/syyskokous/


Vesterbacka – Oktoberfest 18.10.2019 klo 18

Onkohan Peter Vesterbacka olutmiehiä? No siitä ei ole varmuutta, mutta Helsingin Kokoomusyrittäjien perinteisessä Oktoberfestissä perjantaina 18.10. klo 18 alkaen on ainakin luvassa näkemyksiä yrittämisestä nykypäivän Suomessa – ja eiköhän muutama sana vaihdeta myös Helsingistä ja tunnelihankkeesta.

Tilaisuus järjestetään ravintola Zinnkellerissä, Meritullinkatu 25, ja edulliseen 28 euron osallistumismaksuun sisältyy maittava buffet ja lasillinen olutta/viiniä.

Sitovat ilmoittautumiset Kirsille puh. 0405115767 tai sharma@kolumbus.fi ja maksamalla osallistumismaksu 28 euroa Helsingin Kokoomusyrittäjien tilille FI67 5008 0550 0450 83 viimeistään 16.10. mennessä. Paikkoja on rajoitetusti, joten toimi nopeasti!


Kokoomusnaisten Edustajakokous Tampereella 16.-17.11.2019

KOKOOMUKSEN NAISTEN LIITTO RY:N sääntömääräinen edustajakokous pidetään
Tampereella 16.-17-11.2019 klo 10.00 alkaen.
Paikka: Solo Sokos Hotel Torni (Ratapihankatu 43, 33100 Tampere)
Kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen 12 § määräämät asiat.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.kokoomusnaiset.fi


Elina Lepomäki Kaarinassa: TALOUTTA JA POLITIIKKAA

Tervetuloa Kaarina -saliin (Lautakunnankatu 1, Kaarina) torstaina 19.9 kello 18.30 alkaen. Saamme vieraaksemme kansanedustaja Elina Lepomäen. Hän luennoi aiheesta Talouspolitiikan näköalat Suomessa ja EU:ssa. Luento on avoin kaikille ja ilmainen. Alustuksen jälkeen aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Tilaisuuden alussa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Alander puhuu kaupungin omasta taloudesta. Järjestää: Kaarinan kokoomusyhdistykset juhlavuotensa merkeissä. Kokoomus Kaarinassa 100 vuotta.

Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittokokous 2019

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ry:n sääntömääräinen liittokokous järjestetään 22.-24.11.2019 alkaen lauantaina kello 10.00 Jyväskylässä. Liittokokouspaikka ja majoitus varmistuvat myöhemmin. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan liiton uusi puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä hallitus.

Mitä maksaa?

Kokoukseen osallistuvien äänivaltaisten edustajien on maksettava 45 euron suuruinen osallistumismaksu. Tarkkailijoilta maksu on 65 euroa. Edustusoikeus ja äänivalta liittokokouksessa on vain osallistumismaksun ja jäsenmaksuvelvoitteensa suorittaneilla jäsenjärjestöillä ja henkilöjäsenillä.

Kuka voi osallistua?

Liiton jäsenyhdistykset päättävät omissa kokouksissaan liittokokousedustajansa. Kokoomusopiskelijoiden suorajäsenet kokoontuvat erilliseen valintakokoukseen päättämään heidän liittokokousedustajansa.

Läsnäolo- ja puheoikeus liittokokouksessa on lisäksi liiton kunniapuheenjohtajalla, kunniajäsenillä, aluejärjestöillä, kannattajajäsenillä, liittohallituksen jäsenillä, liiton toimihenkilöillä ja eduskuntaryhmän jäsenillä, puolueen ja puolueen muiden valtakunnallisten jäsenliittojen edustajilla sekä puolueen äänenkannattajien edustajilla sekä erikseen myönnettäessä muillakin median edustajilla. Liittokokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden myös muille henkilöille.

Liittokokousaloitteet

Aloitteita koskien Liiton säännöissä määrätään seuraavaa:

Liiton sääntöjen muuttamista koskevat aloitteet on lähetettävä liittohallitukselle viimeistään kymmenen (10) viikkoa ennen liittokokousta. Muut aloitteet on lähetettävä liittohallitukselle vähintään kuusi (6) viikkoa ennen liittokokousta. Liittohallitus lähettää tehdyt aloitteet vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen liittokokousta lausunnollaan varustettuna liiton varsinaisille jäsenille.


Savo-Karjalan Kokoomusnaiset kokouskutsu

Savo-Karjalan kokoomusnaiset ry:n kevätkokous (Ylimääräinen kokous) pidetään la 3.8. klo 14.00 alkaen osoitteessa  Spa-hotelli Runnin ravintolassa Runnintie 407, 74595 Runni. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Kokousaineiston varaamiseksi ilmoittautuminen kokoukseen piirisihteerille ke 31.7. mennessä  cecilia.nyberg@kokoomusnaiset.fi puh 045 348 2112


Träskandan kesätapahtuma

Tervetuloa Träskändan kartanon puistoon (Träskändan puistotie 6, 02940 Espoo) kesätapahtumaan maanantaina 17.6.2019 klo 18 – 20. Kesäisten pihapelien, kahvittelun ja grillauksen lomassa on mahdollisuus tavata Espoon Kansallisseuran uudelleenvalittuja kansanedustajia Mia Laihoa ja Kari Tolvasta sekä kaupunginvaltuutettuja ja lautakuntien jäseniä. Tilaisuus on maksuton ja tarkoitettu koko perheelle. Lapset ovat tervetulleita! Lämpimästi tervetuloa! Järjestäjä: Espoon Kansallisseura ry


Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran ”Kansallinen ja eurooppalainen rahapolitiikka” -miniseminaari ti 28.5

Toukokuun kuukausilounaan sijasta Kota pitää miniseminaarin, joka pidetään hotelli Radisson Blu Plazan Takkakabinetissa, os. Mikonkatu 23, tiistaina 28.5 klo 11.30 alkaen aina klo 14.30 saakka.

Miniseminaarin aiheena on ”Kansallinen ja eurooppalainen rahapolitiikka” ja alustajina seminaarissa toimivat seuraavat henkilöt:

  • Tuomas Välimäki, johtokunnan jäsen Suomen Pankissa
  • Janne Huovari, ennustepäällikkö Pellervon taloudellisesta tutkimuskeskuksesta
  • Maurizio Sajeva, metsäekonomisti Pellervon taloudellisesta tutkimuskeskuksesta

Tilaisuuteen tulee ilmoittautua osoitteessa http://kotary.net/tapahtumat tai Marianne Träskmanille puh. 040 531 1313. Mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin istumapaikkoja kabinetissa, niin sisäänpääsy määräytyy ilmoittautumisjärjestyksen perusteella. 

Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran järjestämät tilaisuudet ovat avoimia myös yhdistykseen kuulumattomille, ellei toisin ilmoiteta.


Kukanpäivän skumppa

Kukanpäivän skumpassa nostamme lasillisen alkavan kevään kunniaksi ja kuulemme europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mietteitä yritystoiminnasta eurooppalaisessa näkövinkkelissä. Tämä Helsingin Kokoomusyrittäjien perinteinen kevätkauden huipennus järjestetään Kukan päivänä maanantaina 13.5. klo 18 galleria ARS Longassa, Annankatu 12. Olet tervetullut ottamaan myös ystävän mukaasi!


Hämeen Kokoomusnaiset kevätkokous 29.4.2019

KOKOUSKUTSU

Hämeen Kokoomusnaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 29.4.2019 klo 18.00 Janakkalan Kokoomuksen vaalikahvilassa, osoitteessa Keskuskatu 2, Turenki (Käynti kävelykadun puolelta). Kahvitarjoilu kello 17.30 alkaen.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen pykälässä 13 kevätkokouksen osalta mainitut asiat.

Tervetuloa mukaan!


Kanta-Espoon Kokoomus kevätmarkkinoilla

Kanta-Espoon Kokoomus mukana Espoon Keskuksen Kevätmarkkinoilla la 27.4 klo 9-13. Tervetuloa!


Espoon Kokoomuksen vappujuhla

Espoon Kokoomuksen vappujuhla ke 1.5 klo 11-13 Piispanaukiolla Isoa Omenaa vastapäätä. Mukana eurovaaliehdokkaita ja kuntapäättäjiä Espoosta. Munkki ja sima tarjoilu. Tervetuloa!


Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran huhtikuun kuukausilounas ti 23.4.2019

Kotan huhtikuun kuukausilounas pidetään hotelli Radisson Blu Plazan Takkakabinetissa, os. Mikonkatu 23, tiistaina 23.4 klo 11.30 alkaen. Alustuksen aiheena on ”Koulutettu ulkomaalainen Suomen työmarkkinoilla” ja puhujina toimivat erityisasiantuntija Miika Sahava Akavasta sekä kansainvälisten asioiden ja kestävän kehityksen asiantuntija Rosa Väisänen Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta.

Tilaisuuteen tulee ilmoittautua osoitteessa http://kotary.net/tapahtumat tai Marianne Träskmanille puh. 040 531 1313. Mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin istumapaikkoja kabinetissa, niin sisäänpääsy määräytyy ilmoittautumisjärjestyksen perusteella.

Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran järjestämät tilaisuudet ovat avoimia myös yhdistykseen kuulumattomille, ellei toisin ilmoiteta.


Kutsu piirikokoukseen

Hämeen Kokoomus ry:n kevätpiirikokous ke 24.4.2019 klo 18.00 Hausjärvellä, kunnanviraston valtuustosalissa, Keskustie 2-4, 12100 Oitti.
Valtakirjojen tarkastus ja kahvitarjoilu klo 17.15 alkaen. Tervetuloa!


Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirikokous 28.4.2019

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 28.4.2019 klo 13:00 alkaen. Kokouspaikkana toimii Nätteporin auditorio (Puistotie 1, 91100 Ii). Kokouskahvit, ilmoittautuminen ja valtakirjatarkistus klo 12:00 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouskutsu ja asiakirjat on toimitettu jäsenyhdistyksille sääntöjen edellyttämällä tavalla kirjallisesti etukäteen. Tervetuloa.


Keski-Suomen Kokoomusnaiset kevätkokous

Keski-Suomen kokoomusnaiset ry:n kevätkokous pidetään ke 24.4. klo 18.00 alkaen osoitteessa Sauma kahvila Vapaudenkatu 57, 40100 Jyväskylä. Kokousaineiston varaamiseksi ilmoittautuminen kokoukseen piirisihteerille 17.4. mennessä  cecilia.nyberg@kokoomusnaiset.fi puh 045 348 2112. Kahvila tarjoilu.


Puotilan kokoomus ry:n kevätkokous

Puotilan kokoomus ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 8.4.2019 klo 15  Ristorante il Sicilianossa (osoite: Kauppakeskus Redi, 2. kerros). Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat.


Sääntömääräinen kevätkokous

Vantaan Kokoomusnaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 29.3.2018 klo 17.00 Vantaan kaupungintalolla, Asematie 7, Vantaa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Poliittisen tilannekatsauksen pitää ministeri Kai Mykkänen. Tervetuloa! yt. Hallitus


Leppävaaran Kokoomus ry:n kevätkokous

Leppävaaran Kokoomus ry:n kevätkokous pidetään ma 15.4.2019 klo 18 alkaen Albergan kartanon Flyygeli-salissa (Sokerilinnantie 7, Espoo). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja sääntömuutos. Lisätietoja https://www.leppavaarankokoomus.net/2


Lastenliiton Espoon alueen kevätkokoukset

Kansallinen Lastenliitto – Espoon aluejärjestö ry:n kevätkokous pidetään 11.4.2019 klo 17:00 alkaen osoitteessa Kansakoulukuja 3, 3krs. 00100 Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja lisäksi sääntömuutos. Jäsenet ovat tervetulleita!

Espoon aluejärjestön keväkokouksen jälkeen pidetään lisäksi Matikylä-Olarin paikallisyhdistys ry:n kevätkokous n. klo 17.30 alkaen.

Kevätkokouksessa äänivaltaisia ovat viisitoista vuotta täyttäneet varsinaiset jäsenet, joiden jäsenmaksu vuodelta 2019 on maksettu. Vuosikokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden myös henkilöille, jotka eivät ole jäseniä. Kevätkokoukseen osallistujia pyydetään ilmoittautumaan mukaan ilmoittautumislomakkeella, joka löytyy osoitteesta https://www.lastenliitto.fi/espoo/tapahtumat/kevatkokous-1/

 

Tervetuloa!


Nurmon Kokoomus ry:n vuosikokous

Verkkoilmoituksen teksti *

Nurmon Kokoomus ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 21.3 2019.

Kokouksessa valittiin hallitus vuodelle 2019 ja jäsenet ovat seuraavat:

Raimo Viljamaa (puheenjohtaja), Susanna Vehkaoja (varapuheenjohtaja).

Pertti Mäki-Hakola (talousvastaava ja sihteeri), Heikki Keskinen, Raimo Mäki-Jaskari,

Jari Mäki-Teppo, Elina Kalliovalkama.


Ison Omenan loppurutistus

Tervetuloa lauantaina 13.4 kauppakeskus Iso Omenaan klo 10-18. Koko päivä politiikan ytimessä. Paikalla eduskuntavaaliehdokkaita, ministereitä ja muuta ohjelmaa!


Sellon supertapahtuma

Tervetuloa perjantaina 12.4 kauppakeskus Selloon klo 10-20. Koko päivä politiikan ytimessä. Paikalla eduskuntavaaliehdokkaita, ministereitä ja muuta ohjelmaa!


Uudenmaan Kokoomusnaiset ry sääntömääräinen kevätkokous

Uudenmaan Kokoomusnaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään perjantaina 29.3.2019 kello 18.00 Kulttuuritehdas Vernissassa, kokoustila Tabula Rasassa (2krs). Osoite on Tikkurilantie 36, 01300 Vantaa. Tikkurilan asemalta on noin 500 metrin kävelymatka.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen pykälässä 13 kevätkokouksen osalta mainitut asiat.

Lämpimästi tervetuloa!


KeK kuuntelee Sinua, tuothan äänesi kuuluville

Kanta-Espoon Kokoomus ja eduskuntavaaliehdokkaita on tavattavissa Espoontorin piha-alueella (Siltakatu 6-8) lauantaina 6.4 klo 9-14. Mehu ja makkaratarjoilu. Tervetuloa!


Kokoomus Leppävaaran maalaismarkkinoilla

Eduskuntavaaliehdokkaita ja espoolaisia kuntapäättäjiä tavattavissa lauantaina 6.4 klo 9-15 Leppävaaran maalaismarkkinoilla (Kävelykatu Leppäraitti,
Konstaapelinkatu). Tervetuloa!


Kokoomus kuuntelee Lähderannassa

Eduskuntavaaliehdokkaita tavattavissa kahvitarjoilun kera Lähderannan K-Supermarketin sisääntuloaulassa torstaina 4.4 klo 16-19.


Kokoomussenioreiden vaalipaneeli

Punnittua puhetta ikäihmisten palveluista Kino Tapiolassa lauantaina 30.3 klo 14-17.30. Kokoomussenioreiden monipuoluepaneelissa mukana: Eero Lehti (Kok), Mia Laiho (Kok), Johanna Karimäki (Vihr) ja Arja Alho (SDP). Ennen paneelia tarjolla lohisoppaa klo 13 alkaen. Tervetuloa!


Kauklahden Kokoomuksen vaalitapahtuma

Tervetuloa lauantaina 30.3 klo 10-14 Palttina-aukiolle Kauklahteen (Tegelhagen 4). Paikalla eduskuntavaaliehdokkaita, useista puolueista. Makkara- ja kahvitarjoilu.


Kokoomus kuuntelee Niipperissä

Vaaliteltalla K-Supermarket Niipperin edustalla eduskuntavaaliehdokkaita tavattavissa kuuman kahvin kera 29.3 klo 16-19.


Varsinais-Suomen Lastenliiton sekä Turun ja Raision paikallisyhdistysten kevätkokoukset

KUTSU

Kansallinen Lastenliitto – Varsinais-Suomen piirijärjestön sekä Turun ja Raision paikallisyhdistysten sääntömääräiset kevätkokoukset

Kevätkokoukset pidetään keskiviikkona 10.4 klo 19 alkaen Uudenmaantullin kerhohuoneessa (os. Uudenmaankatu 19 A). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat kuten vuoden 2018 tilinpäätökset ja toimintakertomukset. Lisäksi käsitellään sääntömuutos.

Kokous on avoin kaikille yhdistysten jäsenille.

Lisätietoja:
Piirikoordinaattori Julia Lastunen
julia.lastunen@lastenliitto.fi


Lasten turvallisuus 4.4.

Keskusteluilta lasten turvallisuudesta 4.4.2019 klo 18.15
Tervetuloa avoimeen ja ajankohtaiseen keskusteluiltaan to 4.4. klo 18.15 lasten turvallisuudesta. Tilaisuus järjestetään Oulunkylän seurahuoneella osoitteessa Larin Kyöstin tie 7 Helsinki. Keskustelemassa lapsista ja turvallisuudesta ovat kansanedustaja Sari Sarkomaa, sotatieteiden maisteri Atte Kaleva ja tv-tuottaja Lotta Backlund. Kahvia ja mukavaa seuraa on tarjolla jo klo 18 alkaen.erkkoilmoituksen teksti *


Pohjanmaan Kokoomuksen kevätkokous

Pohjanmaan Kokoomuksen sääntömääräinen kevätkokous järjestetään ke 17.4.2019 klo 18, Hotelli Sorsanpesässä Seinäjoella (Törnäväntie 27 5, Seinäjoki). Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 17.00 ja varsinainen kokous klo 18.00. Kokouksessa käsitellään piirin sääntöjen 13. §:ssä määrätyt asiat.

Lisätiedot: daniel.lahti@kokoomus.fi tai 044 7760 773.


Ylistaron Kokoomus-Parkki

YLISTARON KOKOOMUS-PARKIN (Matinpalontie 12, 61400 Ylistaro) Avajaiset ke 20.3. klo 16-17.30.
Vieraina Susanna Koski ja Eija-Riitta Korhola.
Tiedonjanossa auttaa Masa 050 5816575

Tervetuloa!


Vuosikokous Ylistarossa

Ylistaron Kokoomuksen ja Kokoomusnaisten vuosikokous ma 25.3. klo 18. Ylistaron Koneliikkeen (MP-Lift) tiloissa (Alapääntie 10, 61400 Ylistaro).
Vieraanamme Paula Risikko. Kaffia saa klo 17.30 lähtien.

Tervetuloa!


Tampereen ja Pirkanmaan Lastenliiton ylimääräinen yhdistyskokous

Kansallinen Lastenliitto ry – Tampereen aluejärjestö ry:n ja Pirkanmaan piirijärjestö ry:n ylimääräinen yhdistyskokous pidetään 13.5.2019 klo 16. Kokoontuminen osoitteessa Kuninkaankatu 13B. Kokouksessa:

– käsitellään ja hyväksytään piirin edellisen vuoden tilikertomus, tilinpäätös sekä tilintarkastajien lausunto ja vahvistetaan tilinpäätös.
– päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä piirihallitukselle ja muille tili- ja vastuuvelvollisille.


Pirkanmaan ja Tampereen Lastenliiton kevätkokous

Kansallinen Lastenliitto ry – Tampereen aluejärjestö ry:n ja Pirkanmaan piirijärjestö ry:n kevätkokous pidetään 15.4.2019 klo 16. Kokoontuminen osoitteessa Hämeenkatu 24. Kevätkokouksessa:
– käsitellään ja hyväksytään piirin edellisen vuoden vuosikertomus
– käsitellään ja hyväksytään piirin edellisen vuoden tilikertomus, tilinpäätös sekä tilintarkastajien lausunto ja vahvistetaan tilinpäätös
– päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä piirihallitukselle ja muille tili- ja vastuuvelvollisille
– valitaan uusi toiminnantarkastaja vuodelle 2018.
– käsitellään sääntömuutos.


Valtakunnallista kierrätyspäivää vaihdittaa eduskuntavaaliehdokas Carita Orlando

Valtakunnallinen kierrätyspäivä

Tervetuloa tapaamaan eduskuntavaaliehdokas Carita Orlandoa valtakunnallisen kierrätyspäivän merkeissä!

21.3.2019 klo 16.00 – 18.00 Cafe Starbucks Kauppakeskus Jumboon 1 kerrokseen, Vantaanportinkatu 3

Vietämme valtakunnallista kierrätyspäivää. Tuo kirjavia tai kirkkaanvärisiä kankaita tai muita puhtaita tekstiilejä. Lahjoitamme kankaat kevät- ja pääsiäisaskarteluun Vantaan Patotien Päiväkotiin.

Samalla otamme vastaan myös froteepyyhkeitä, jotka lahjoitamme HESY Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle.


Talous- ja Kestäväkehitysseminaari

Aika: 18.03.2019 klo 17.50–20.00
Paikka: Äyritie 22, 01510 Vantaa, Sisäänkäynti LOISTE talo

Alustajina: Vastuullisuustyö Orkla Suomessa Katja Salminen, innovaatiojohtaja, Orkla sekä
Vastuullinen talous, työ ja yrittäminen Carita Orlando, eduskuntavaaliehdokas, Kokoomus

Ilmoittautuminen 14.03.2019 mennessä Vantaan kokoomusnaisten puheenjohtajalle Marianne Sipilä, puh. 040 523 2915, sipila.marianne@gmail.com
Tarjoilua
Tilaisuuden järjestää Vantaan Kokoomusnaiset ry yhdessä Uudenmaan Kokoomusnaisten kanssa
Tilaisuus on maksuton, mutta autojen paikoitusalue on maksullinen. Seminaariin osallistujia ollaan vastassa klo 17.50.


Helsingin Teknisten Kokoomus ry:n Vuosikokous 2019

Helsingin Teknisten Kokoomus ry:n Vuosikokous 2019 pidetään 27.3.2019 klo 18:00 alkaen. Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. Paikka: Helsingin Suomalainen Klubi, Kansakoulunkuja 3, Helsinki *


Oulunkylän Kansallisseuran kevätkokous 4.4.

Oulunkylän Kansallisseuran kevätkokous to 4.4. klo 17.15 Oulunkylän seurahuoneella os. Larin Kyöstin tie 7. Kevätkokouksen jälkeen ajankohtainen poliittinen tilannekatsaus lasten turvallisuudesta.


Nurmon Kokoomus ry:n vuosikokous

Nurmon Kokoomus ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään 21.3.2019 klo 18.00 alkaen.

Kokouksen pitopaikka on Kokoomuksen piiritoimisto, Puskantie 5, 60100 Seinäjoki

Kokous aloitetaan kahvilla klo 17.30 ja varsinainen kokous alkaa klo 18.00.

Tervetuloa!

Nurmon Kokoomus ry:n hallitus


24.4.2019 Salon Kokoomusnaisten matkassa Juha Punta Oy:lle

Tehdään 24.4. retki Juha Punta Oy:n tehtaalle Kiskon Toijaan. Lähdetään Salon torin retkipysäkiltä (R-kioskin edessä) noin klo 17.30. Perillä tutustutaan yritykseen, joka kehittää ja valmistaa nokkelia ja tyylikkäitä säilytys- ja lukitusratkaisuja. Ilmoittauduthan kyydin järjestämisen vuoksi viimeistään perjantaina 19.4. Lealle puh. 040 721 8895  tai lea.kaltiomaa@hotmail.fi. Järjestäjä: Salon Kokoomusnaiset ry


Kevätkokous

Etelä-Espoon Kokoomus ry – Samlingspartiet i Södra Esbo rf:n sääntömääräinen kevätkokous on maanantaina 15.4 klo 18.30 kauppakeskus Iso Omenan kokoushuone Karissa.

 


KeK kuuntelee Sinua, tuothan äänesi kuuluville

KeK kuuntelee Sinua, tuothan äänesi kuuluville
Pvm: la 6.4.2019
Aika: klo 09:00-14:00
Paikka: Espoontori, Espoon keskus
KeK Kanta-Espoon Kokoomus ja eduskuntavaaliehdokkaita on tavattavissa EspoonTorin piha-alueella.

Tarjolla:
– makkaraa
– mehua
– mukavaa seuraa
– naurua ja hymyä

Tulethan sinäkin paikalle, Sinua kuunnellaan.

Tiedustelut:
Mika Suomu
Puheenjohtaja
KeK Kanta-Espoon Kokoomus ry
040-681 7113